Isänpäivä eli mitä muistan isästäni

Isänpäivä ei ole aiheuttanut toimenpiteitä enää vuosiin, mutta nythän tyttärelläni on isä joten vietän jälleen isänpäivää. Oma isäni kuoli aivoverenvuotoon vuonna 2001. Olin 13.

Isällä oli ovelat ja nauravat silmät. Tumma tukka oli välillä pienellä ponnarilla niskassa ja pään päällä oli ehkä ei niin alkava vaan jo ihan kunnon pälvikalju. En muista. Musta parransänki raapi minua ja isän henki haisi karmealle. Isä poltti punaista L&M:ää sisällä keittiön tuulettimen alla, kesällä toki ulkona terassilla. Isällä oli psoriasis jota hän rasvaili muistaessaan. Isä ei ollut varsinaisesti lihava, mutta roteva ja  tyypillinen kaljamaha löytyi. 

Isällä oli useimmiten erähenkiset vihreät housut joissa oli paljon taskuja ja sorsakuvioiset henkselit. Oli myös teknosin liikelahjahenkselit, jotka joku asiakas oli jättänyt. Viininpunainen oli isän väri ja sen värisiä paitoja hänellä oli. Sellaisia ruudullisia, ehkä flanellia, jonka päällä oli jonkinlainen eräilyliivi. Päässä oli Woodpecker-siiderimerkin lippis. Silmälasit olivat sellaiset, joiden linssit tummenivat auringossa. Isän iho oli tummempi kuin minun ja äidin. En muista olivatko silmät kuitenkin siniset. Kädet olivat isot ja karheat. 

Isä luki Keltaista Pörssiä ja ympyröi sieltä ilmoituksia. Joskus kuorma-autoja, joskus jotain muuta. Hän tilasi myös Kauppalehteä. Isä sanoi olevansa porvari. 

Isä oli hirvittävän hauska mies. Huumori oli oivaltavaa ja osuvaa tilannekomiikkaa. Usein hän saattoi tokaista jotain mikä kuulosti jonkun urheilijan tai poliitikon lentävältä lauseelta. 

Isä kuunteli pääasiassa radiota autoa ajaessaan, mutta ei perustanut erityisesti mistään esiintyjästä tai yhtyeestä. Musiikkimakua kysyessäni hän mietti hetken ja mainitsi Elviksen. Itse hän ei soittanut mitään ja vielä vähemmän lauloi. 

Ainoana lapsena yritin usein saada vanhempiani pelaamaan lautapelejä. Kerran kun halusin pelata Afrikan tähteä, isä vastasi: minä en pelaa pelejä. Äiti taivutteli ja lopulta pelasimme kolmestaan. Isä sanoi että pelit vievät mennessään. Lehdessä oli älykkyystesti, jota hän ei myöskään suostunut tekemään. Hän kysyi, miksi pitäisi tehdä älykkyystestejä ja ketä varten. 

Torniossa oli humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK. Kerran kysyin isältä mitä eroa on humanistilla ja humanoidilla. Isä huokasi ja mutisi ettei oikein tiedä itsekään. 

Isä ajoi isolla valkoisella Toyotan maasturilla, jonka pelkääjän paikalla oli tuplapenkki ja etuvalojen edessä vinssi. Autossa oli LA-puhelin, johon minä ja kaverini tietysti lällätimme omiamme ja yritimme kuunnella ketä muita on linjoilla. 

Ihan pienenä join limukkaa, jota isä toi töistä. Isä oli Lapin Kullan tehtaalla jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa hänestä tuli matkailuyrittäjä. Isä perusti kalastusmatkailuyritys Hopeakyljen, jonka vetäjänä ja eräoppaana hän itse toimi. Tornionjoen rannalla sijaitsevalla tontilla oli parakkimökkejä, sauna, huussi, jääkellari, grillikota, mutainen ranta ja paljon pitkiä matalia jokiveneitä joiden perässä nökötti valtavia moottoreita. Isä oli onnellinen siellä. Minulle se paikka oli helvetin tylsä, ja vastustin usein sinne menemistä. Vietin paljon aikaa kummivanhempieni ja serkkujeni luona 10km alavirtaan, kun vanhempani pyörittivät lomakylää.

Isä puhui Naturasta, luvista ja virkamiehistä. Siitä miten virkamiehet haittaavat kaikkea papereillaan. Isä joi. Olin menossa äidin kanssa ruokakauppaan, kun isä antoi minulle käteistä ja opasti lisäämään kassahihnalle sixpäkin olutta ja pyytämään punaista ällämmää. Tein tietysti juuri niin, ja äiti tietysti suuttui. 

Kerran isä oli niin humalassa, että äiti ei jaksanut enää kuunnella. Äiti vei minut siskonsa luo. 

Autotallissa oli isoja mustia jätesäkkejä täynnä tölkkejä. Minä tiesin, että tölkeistä saa rahaa. Pyysin serkkuani auttamaan, jotta saisimme tölkit kauppaan ja sitä kautta taskurahaa. Myöhemmin minulle kerrottiin, että serkku ei saa palauttaa sellaisia tölkkejä, koska ihmiset näkevät ja ajattelevat jotain mitä ei saisi. 

Isän mielestä Pulkkinen oli helvetin hauska. Minusta se oli tietysti myös hauska vaikka en ymmärtänyt kaikkia vitsejä. Myöhemmin ymmärsin ja tänäkin päivänä pidän Pulkkista laatuhuumorina. Kummelia meillä ei koskaan katsottu. Isä katsoi myös Emmerdalea, uutisia ja myöhäisillan ufojuttuja. 

Isä kalasti. Hänellä oli metsästysaseita, mutta en muista hänen koskaan olleen metsällä. Kävimme kuitenkin hirvipeijaisissa isän kotikylässä Karungissa. 

Isä oli kai suorittanut jonkin toisen asteen tutkinnon, koska hän oli opiskellut tekulla. Vanhempani asuivat Turussa ennen syntymääni ja siellä isäkin opiskeli. Opinnot keskeytyivät kai kiinnostuksen puutteeseen ja vanhempani muuttivat takaisin Tornioon. Matematiikka oli kuitenkin isän vahvuus joten hänestä olisi hyvin voinut tulla insinööri. 

Harrastin yläasteella kilpauintia Tornion uimaseurassa. Olimme kisamatkalla Tampereella, kun tuli tieto että isä on sairaalassa ja tila on vakava. Muistan, että valmentajamme vaimo huolehti minusta. Hän pyysi minut juttelemaan, ja minä itkin. En muista lainkaan itse keskustelua. Isän veli ajoi Vantaalta Tampereelle ja haki minut. Ajoimme Kemiin Länsi-Pohjan keskussairaalaan, missä isä makasi harmaana. Isän ohimolla oli iso, ihonalainen tummanpunainen läntti. 

En muista hautajaisista muuta kuin sen, että riitelimme äidin kanssa pukeutumisestani. Pukeuduin tietysti juuri niin kuin halusin. 

Nyt tätä kirjoittaessani isä ei näyttäydy minään varsinaisena sankarihahmona. Minulle hän on kuitenkin aina ollut sellainen. Minusta isä oli hauska ja viisas. Isä tiesi aina mitä tehdä ja isä osasi matikkaa, joka on aina ollut minulle mysteeri. Isän kanssa asiat aina hoituivat kun soiteltiin vähän ja ajeltiin vähän. Suuttuessaan isä sanoi: älä selitä! Ei me keskenään juuri seliteltykään. Se oli varmaan se. Myöhemmin äiti kielsi minua matkimasta isää. Setäni sanoo minun perineen isän huumorintajun. Niin se varmasti on ja en minä koskaan isää matkinut. Me vain satuimme olemaan isä ja tytär, samaa verta. 

Ei minua hävetä ollenkaan olla isäni kaltainen, enkä häpeä isää vaikka jonkun mielestä kai pitäisi. Ehkä aika kultaa muistot, tai vanhemman menetys jotenkin glorifioi kaiken. Kyllä minä silti muistan ne huonotkin hetket. Minulla on niitä samoja huonoja hetkiä kuin isällä.